Itsestäni

Olen 27-vuotias Lahtelainen Kuvataiteilija ja opiskelen Taideteollisessa Korkeakoulussa Kuvataiteen maisteriksi. Asun, elän ja työskentelen yhdessä avovaimoni Anna-Liisa Kankaanmäen kanssa, joka myöskin opiskelee Taikissa. Asumme pienessä puisessa omakotitalossa lähellä Lahden keskustaa ja kesäisin kasvatamme salaattia ja tomaattia pihallamme. Talomme lämpiää puilla, jotka itse hakkaamme haloiksi keväisin. Yritämme parhaamme mukaan toteuttaa idealistisia näkemyksiämme hyvästä ja eettisestä elämäntavasta, joten ostamme kaupasta lähinnä vain vegaanisia tuotteita ja dyykkaamme lähikauppamme roskiksesta loput. Liikumme pääasiassa kävellen ja pyörällä, joskin opinnot Helsingissä pakottavat käyttämään junaa ja muita julkisia kulkuvälineitä viikoittain. Harrastamme oman hyvinvointimme ja jaksamisemme lisäämiseksi aktiivisesti kuntoilua hyötyliikunnan lisäksi. Pyrimme ostamaan mahdollisimman vähän tarvitsemiamme asioita uutena ja suosimme kierrätystä, korjaamista ja itse valmistamista niin paljon kuin mahdollista.

Luonnollisestikin elämä, jota elän yhdessä puolisoni kanssa antaa varsin toisenlaisen näkökulman kulutuskeskeiseksi ja pinnallisia arvoja suosivaksi miellettyyn yhteiskuntaamme, jättämättä kuitenkaan täysin ulkopuoliseksikaan. Kokemukseni olemisesta ja elämisestä onkin lähinnä jatkuvaa hyväksytyksi tulemisen ja ulkopuolisuuden välimaastossa liikkumista, jossa turvallisuuden tunteen tärkeimpiä takaajia ovat avovaimoni ja ystäväni. Maailma jossa elämme näyttäytyy minulle useimmiten järjettömänä ja suojattomana paikkana, jossa ihmisten välinen välinpitämättömyys ja suoranainen vihamielisyys korostuvat oman lapsuudesta kumpuavan epävarmuuteni ja loputtoman hyväksynnän kaipuuni kautta. Taiteen tekeminen ja tarve purkaa kokemuksiani ja ajatuksiani kuvalliseen muotoon onkin pitkään ollut lähes ainut henkireikäni useimmiten ahdistavana ja rajoittavana näyttäytyvän olemisen keskellä. Kuvallisen itseilmaisuni rinnalle on kuitenkin noussut usko avoimeen inhimilliseen kohtaamiseen. Lukuisat positiiviset kokemukseni tukevat käsitystäni siitä, että olemalla itse rehellinen ja avoin, on toisinaan mahdollista kurkottaa sen kuilun yli, joka eristää meitä ihmisiä toisistamme. Ei pitäisikään unohtaa, että eettistä on myös asioiden tekeminen antaumuksella, intohimolla ja niin hyvin kuin osaa. Olen havainnut, että on helppoa sivuuttaa edellämainitun pätevän myös siihen, miten kohtelemme kanssaihmisiämme, läheisiämme ja itseämme.

Teoksistani

Käsittelen maalauksissani seksuaalisuutta, sukupuolistereotypioita sekä fyysisyyden ihannekuvia. Olen kiinnostunut niistä roolimalleista joita media päivittäin tarjoaa meille mainoksissa, massaelokuvissa sekä televisiossa, sekä niiden aiheuttamista epärealistisista odotuksista. Minua viehättävät mainos ja elokuvamaailman kieroutunut realismin tavoittelu, jolla uskotellaan elämän todella voivan olla puhdasta ja loogista ilman kaoottisuutta ja epävarmuutta. Voimme tuudittautua siihen valheelliseen uskoon, että on olemassa absoluuttinen ja yksi totuus ja täydellisyys. Tullaksemme ihannekuviemme kaltaisiksi olemme valmiit uhraamaan onnellisuutemme. Juoksemme loputtomasta aina vain kauemmas karkaavien kangastusten perässä, emmekä ole koskaan tyytyväisiä siihen mitä olemme nyt. Aina voisi olla hieman hoikempi, viisaampi tai kauniimpi.

Haluamme tehdä itsestämme tunteettomia, äärimmäisen loogisia, ja kylmiä suorituskoneita, koneihmisiä. Haarniskoituina maailmaa ja toisiamme vastaan käsittämättä kuinka kovan hinnan maksamme turvallisesta eristäytymisestämme. Tunteet ovat heikkoutta joka pitää peittää ja vain äärimmäiset kokemukset saavat meidät todella tuntemaan, että elämme.
Vedämme joka päivä kasvoillemme hyvin menestyvän ihannenaamiomme, jonka taakse peitämme epävarmuutemme ja pelkomme. Kadehdimme itseämme paremmin menestyviä ja varakkaampia tajuamatta, etteivät he ole sen vapaampia elämisen järjettömyydestä ja tuntemisen tuskasta. Jokapäiväisellä arjen tasolla olemme kaikki samanlaisia, iloinemme, kärsimyksinemme ja tarpeinemme suojata syvin sisimpämme. Kaikkein henkilökohtaisimpana pitämämme on loppujenlopuksi se, mikä meitä eniten yhdistää muiden ihmisten kanssa. Pelkomme ja toiveemme joiden myöntäminen edes itsellemme on tuskallista.

 
Teoksissani pyrin myös tavoittamaan jotain oleellista siitä mistä tämä maailma rakentuu, siitä mikä on kaiken takana. Lopulta asiat tiivistyvät puhtaiksi väreiksi, muodoiksi ja toisiaan leikkaaviksi pinnoiksi. Pyrin maalauksissani ja veistoksissani löytämään sen, mikä lopulta on kaikkein oleellisinta ja luontevinta. Keveys ja helppouden tunne joka syntyy pelkistämisen ja epäoleellisen karsimisen kautta. Pelkän ulkoisen olemuksen lisäksi koen tärkeäksi hahmottaa myös asioiden sisäistä rakennetta. Kuten esimerkiksi ihon alla olevat lihakset ja luut, ja miten ne kaikki asettuvat suhteessa toisiinsa. Kaikki se mitä emme näe pinnan alla, vaikuttaa oleelliselta osaltaan ulkomuotoon. Myös se miten elämme elämämme, miten suhtaudumme asioihin ja miten kohtelemme itseämme, painaa ulkoiseen olemukseemme oman jälkensä. Olen hyvin kiinnostunut myös psyykkisistä mekanismeistamme, jotka ajavat meitä jokaista eteenpäin määräten tekojamme enemmän tai vähemmän tiedostamattamme. Uskon, että todellisen vapauden voi saavuttaa vain tulemalla tietoiseksi asioista, jotka vaikuttavat toimintaamme ja sen kautta siihen millaisia ihmisiä olemme. Loppujenlopuksi maailma rakentuu pienistä teosta ja sanoista, joihin pystymme itse vaikuttamaan ja ottamaan kantaa.

Sarjakuvista ja siitä miten ne ovat vaikuttaneet taiteeseeni

Kaikki alkoi kirjoista ja sarjakuvista, kun seitsemänvuotiaana opin lukemaan. Sitä ennen olin toki ollut hyvin kiinnostunut kuvallisesta ilmaisusta niin kauan kuin vaan kynä on kädessä pysynyt. Jopa niinkin paljon, että sukulaiset olivat jo varsin varhain vakuuttuneita pikku Katariinan tulevasta taideurasta.
Ensimmäinen suuri vaikuttajani olivat Judge Dredd -sarjakuvat, joiden siivittämänä piirsin ensimmäiset Pelastaja Black -sarjakuvaseikkailuni noin 11 -vuotiaana. Kyseinen varhainen sankarini oli dinosauruspäinen ihmishahmo, joka totta kai pelasti neidon pulasta ja tappoi pahoja hirviöitä. Hylkäsin kuitenkin ensimmäisen sarjakuvahahmoni muutamien vuosien intohimoisen rakkauden jälkeen ja piirsin kaksi pidempää seikkailua lihaksikkaista palkkatappaja ystävyksistä, joiden persoonat olivat jo astetta kompleksisimpia puhtoiseen Pelastaja Blackiin verrattuna. Tällä välillä olin löytänyt Alien ja Predator -elokuvat ja niiden vaikutus näkyi vahvasti piirroksissani.  Myös suuri ihailuni Petri Hiltusen pikkutarkkaa jälkeä ja selkeitä juonirakenteita kohtaan vaikuttivat oleellisella tavalla käsitykseeni siitä, millaista sarjakuvan tulisi olla.

Sarjakuvani alkoivat saada vahvasti eroottisia ja väkivaltaisia sävyjä jo ollessani 13 -14 -vuoden ikäinen, ja pikkuhiljaa hylkäsinkin seikkailuistani varsinaisen juonellisen sisällön ja keskityin piirtämään eroottisia fantasioitani lyhyiksi sarjakuvanovelleiksi. Vuosien varrella kerkesin olemaan jonkin aikaa aktiivinen jäsen Lahden Sarjakuvaseura Gronkissa ja julkaisemaan kahden sivun mittaisen novellin yhteistyönä syntyneessä omakustanteessa nimeltä: Värit. Lopulta talvella 2004 aloitin ensimmäisen kokopitkän albumini Metsänpeikot ja monen mutkan ja juonenkäänteellisen muutoksen jälkeen sain sen valmiiksi ja julkaisin kesällä 2007.

Tällä hetkellä työskentelen seuraavan täyspitkän sarjakuva-albumin parissa, joka kulkee työnimellä Tutkielmia inhimillisestä kehityksestä. Edellisen omakustanne albumin, Metsänpeikkojen jälkeen piirsin muutaman lyhyemmän novellin, jotka ovat luettavissa näillä samaisilla sivuilla.

Sarjakuvat ovat vaikuttaneet vahvasti myös maalaustyyliini, sommitteluuni, värienkäyttööni ja muotokieleeni veistoksissa. Aluksi pyrin pääsemään tästä ominaisuudesta eroon, mutta varsin nopeasti aloin ajatella sitä omana vahvana tyylinäni, joka saakin näkyä. En ole enää pitkään aikaan kuvitellut, että maalausteni pitäisi tavoitella realismia, vaikka olenkin paneutunut ihmisanatomiaan ja pyrin usein esittämään sitä mahdollisimman virheettömästi.

Tatuoinneista

Sarjakuvien piirtämisen, maalaamisen ja kuvanveiston lisäksi toteutan visioitani myös tatuoimalla niitä ihmisten ihoon. Sain mahdollisuuden tutustua tatuointitaiteen tekemisen iloihin vuonna 2003 ja siitä eteenpäin olen kuvittanut siskojeni, ystävieni sekä asiakkaideni ihoa. En ole koskaan pitänyt niin sanottua mallikuvakansiota, vaan olen alusta saakka piirtänyt itse kaikki tatuoimani kuvat asiakkaan toiveet ja persoonan huomioiden. Tosin ensimmäiset nelisen vuotta menivät ensisijaisesti teknisten valmiuksien hiomiseen niin, että tänä päivänä vaikea tekniikka ei enää rajoita visioitani.
Tatuointien tekeminen on tähän mennessä ehdottomasti vaativin tekniikka, jonka olen kuvan tekemiseksi opetellut. Pystyäkseni edelleen kehittämään teknisiä taitojani ja ylläpitääkseni työn mielekkyyttä otan vastaan vain ne projektit, jotka saavat mielenkiintoni heräämään ja antavat riittävästi mahdollisuuksia erilaisiin kokeiluihin sekä persoonallisen tyylini käyttämiseen.

En mielelläni käytä tatuointikuvastolle tyypillisiä ja perinteikkäitä mustia rajauksia vaan teen suuria, vahvoilla väri- ja valöörikontrasteilla herkuttelevia maalauksellisia tatuointeja.
Kiinnitän paljon huomiota siihen, kuinka tatuoinnin ulkomuoto sopii kulloiseenkin sijoituspaikkaan iholla ja pyrin mahdollisuuksien mukaan myötäilemään kehon muotoja luontevasti. Tämänkin kannalta on helpompaa toteuttaa suuria ja selkeitä kokonaismuotoja pienten läiskien sijaan.

Tatuoinneissa ”maalauspohja” ei ole neutraali, toisinkuin maalauksissa tai piirroksissa useimmiten, vaan sen ominaisuudet on huomioitava niin persoonan kuin fysiikankin osalta. Pyrin kuuntelemaan asiakkaan olemusta ja hänen toivomuksiaan kuvan suhteen niin, että tatuoinnista tulisi mahdollisimman luonteva osa hänen kehoaan ja persoonaansa. Yleensä muokkaan asiakkaan ideaa varsin radikaalistikin, jotta lopputuloksesta saisi useiden työtuntien arvoisen lopputuloksen, jonka kehtaa myöntää itse tekemäkseen. Tässä on totta kai helpompaa onnistua hyvin tuntemieni ihmisten kanssa kuin täysin ventovieraiden. Siksi koenkin onnistuneeni parhaiten niiden tatuointien suhteen, joiden ottajien kanssa olen päässyt samalle aaltopituudelle. Tatuointityössä on kuitenkin hyvin pitkälle kysymys asiakkaan ja tatuoijan välisestä luottamuksesta ja yhteisymmärryksestä. Etenkin kun tekemäni luonnokset ovat monesti vain lyijykynähahmotelmia ilman värejä ja varjostuksia.

Paneudunkin myös kulloisenkin tatuoinnin sisältämään symboliikkaan mieluiten ajan kanssa ja mahdollisuuksien mukaan useamman sähköpostin ja luonnoksen voimin. Olen tatuoijan ammatissa viettämieni vuosien varrella vähitellen vienyt työskentelyäni taiteellisesti painottuneempaan suuntaan ja halunnut tuoda myös sisällöllistä ja symbolista syvyyttä kuviin. Useimmiten asiakkaani ovat varsin avoimia ja yhteistyöhaluisia mikä helpottaa huomattavasti tyydyttävään lopputulokseen ja yleisestikin ymmärrettävään kuvasymboliikkaan päätymistä. Kuva, siinä missä Suomi tai Englantikin on vain kieli, jolla välitetään erilaisia asioita, eivätkä tatuoinnit poikkea muista kuvista tai maalauksista tässä suhteessa mitenkään. Tatuoinnit tulkitaan suoraan kantajaansa ja hänen elämänarvojaan ja asenteitaan kuvaaviksi symboleiksi, joten niiden sisällöllisen puolen pohtiminen suunnitteluvaiheessa on vähintään yhtä tärkeää kuin se kuinka kauniisti ne on tehty.

Koenkin, että taiteellisen koulutuksen myötä minulla on tatuoijana suoranainen velvollisuus käydä myös sisällöllisiä keskusteluja asiakkaideni kanssa. Kuvat ovat se kieli, joka on minun erikoisalaani ja näin ollen on luontevaa ottaa vastuu myös siitä, että tatuointi ilmentää niitä asioita, joita asiakas haluaa itsestään tuoda esiin. Tatuointeja tehdessä on helppoa jättää työ pelkän lattean kliseen tasolle, mutta rohkeiden ja persoonallisten ratkaisujen tekeminen on kiinni myös asiakkaasta. "Maalauspohjana" ihmisiho osoittautuu monesti konservatiiviseksi ja taipuvaisemmaksi ilmentämään samankaltaisuutta oman sosiaalisen ryhmänsä sisällä sen sijaan, että todella tuotaisiin omaa persoonallisuutta esiin. Myös tästä näkökulmasta koen vakiintuneiden ja molemmin puolin luottamusta ja turvallisuuden tunnetta herättävien asiakassuhteiden luomisen tärkeäksi osaksi taiteellista työtäni.

On todella vaikeaa antaa kaikkea itsestään tatuoijana, jos koen asiakkaan epämiellyttäväksi ihmisenä tai hänen lähtökohtansa itselleni vieraiksi. Työn luonteesta johtuen asiakkaan kanssa joutuu viettämään useita tunteja lähekkäin ja kosketuksissa, joten olisi kummallista väittää, etteivät henkilökemiat vaikuttaisi työskentelyyn.

päivitetty 2.3.2010